keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ehdokkaana TSOP:n edustajistoon



Olen ehdolla Tampereen Seudun Osuuspankin edustajistoon,  jäsenalue 8.  Tampere, G-listalla numero 180. Miksikö?

Olen Tampereen yliopistosta valmistunut filosofian tohtori (FT), ja suorittanut myös  Master of Business and Administration (MBA) tutkinnon Svenska Handelshögskolanissa. Kaupallinen koulutukseni auttaa minua ymmärtämään taloustieteeseen liittyviä asioita, mutta haluan oppia lisää siitä, miten pankki toimii, miten raha liikkuu, ja mitkä voimat siihen vaikuttavat.

Olen asunut Tampereella yli 20 vuotta ja ollut tämän ajan Tampereen Seudun Osuuspankin omistajajäsen. Pyrin tuomaan edustajistossa esille tavallisen asiakkaan raha-asioiden hoitoon liittyviä asioita, myös sijoitus- ja vakuutustoimintaa koskevia sellaisia.

Pankki on palvellut minua ja perhettäni hyvin, mutta olen huolestunut siitä, että tärkeät raha-asiat hoidetaan nykyään kasvottomasti netissä tai puhelimessa tuntemattomien virkailijoiden kanssa. Toivon pankiltani henkilökohtaista palvelua ja haluan asioida tutun ja luotettavan virkailijan kanssa. Haluan myös, että pankkini tuntee yhteiskuntavastuuta ja tekee järkevää ja eettisesti hyväksyttävää sijoitustoimintaa, ja tarjoaa monipuolisia ja edullisia palveluita tamperelaisille yrityksille.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sain G-listalaisista kolmanneksi eniten ääniä, mutta en tällä kertaa päässyt edustajistoon. Sinne valittiin listan eniten ääniä saanut, kokenut emeritus prof. Pertti Järvinen. Suuret onnittelut hänelle!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Suomessa on tällä hetkellä 280 000 työtöntä!




Tämä aihe on niin tärkeä, että se oli jälleen kerran pakko nostaa esille! Alla puhe, jonka pidin Vihreiden puoluekokouksessa Espoossa 26.5.2013


Suomessa on tällä hetkellä 280 000 työtöntä.

Suuri osa heistä on kokeneita ammattilaisia, jotka  kaikkien työvuosien ja työttömyyskassaan kuulumisen johdosta saavat ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Se on suomalaisten keskipalkan eli noin 3100 euron kuukausipalkan mukaan laskettuna  vähintään 1700 euroa/kk. Korvausta maksetaan työttömälle myös siinä tapauksessa, että hän tekee osa-aikatyötä. Tällöin maksettava summa pienenee, ja hän saa ns. soviteltua päivärahaa,  jonka suuruus riippuu saadusta palkasta, ja joka loppuu silloin kun työtulot ylittävät tietyn rajan.

Jos työtön ammattilainen päättääkin perustaa oman yrityksen, hänen päivärahansa loppuu välittömästi, vaikka asiakkaista ja tuloista ei olisi vielä tietoakaan. Hän voi toki saada starttirahaa, jonka suuruus viime vuonna oli keskimäärin 680 euroa/kk, mutta kuinka moni pystyy vaihtamaan tällaisen 1700 euron työttömyyskorvauksen tuhat euroa pienempään starttirahaan? Ei monikaan!

Yrittäjäksi ryhtyvää työtöntä pitäisi kohdella samoin kuin vieraan palveluksessa osa-aikatyötä tekevää työtöntä eli myös yrittäjäksi ryhtyvälle työttömälle pitäisi maksaa sovitellun päivärahan suuruinen korvaus, joka pienenee sitä mukaa kuin yritystoiminta lähtee käyntiin ja yrittäjä alkaa saada siitä elantoaan.

Puoluejohtaja Niinistö peräänkuulutti Vihreiden puoluekokouksessa uusia visioita työttömyyden hoitoon. Yrittäjäksi ryhtyvien ansiosidonnainen turva olisi juuri sellainen ja mikä parasta: siihen ei tarvitsisi budjetoida yhtään lisää rahaa. Sen sijaan sillä kohdennettaisiin nyt työttömyyskorvauksiin menevät varat uudella tavalla, joka lisäisi yrittäjyyttä, vähentäisi työttömyyttä ja harmaata taloutta, pitäisi kokeneet osaajat työelämässä, toisi verotuloja ja lisäisi työelämän monimuotoisuutta. Työttömyyden vähentämistoimien täytyy olla mukana Vihreiden uudessa ohjelmassa ja toivon, että puolue pikaisesti käynnistää selvitystyön siitä, miten tällainen uudistus sovelletusta päivärahasta yrittäjäksi ryhtyville työttömille voitaisiin toteuttaa.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Mihin sijoittuu väitellyt nuori tutkija?

 Julkaistu Amulehdessä 24.5.2013

 Aamulehden pääkirjoitus  Mikä on maisterin arvo?  (20.5.) puuttui tärkeään asiaan eli korkeasti koulutettujen lisääntyvään työttömyyteen. Ongelma on erityisen suuri biotieteiden alalla, jossa vuosituhannen vaihteen innokkaat menestymisen odotukset synnyttivät uusia koulutuspaikkoja eri puolille Suomea -  myös  Tampereelle, jossa  aloitettiin bioteknologian koulutusohjelma vuonna 2001.  Lisääntynyt koulutus  on johtanut tilanteeseen, jossa biotieteen maistereita valmistuu vuosittain noin 165 kappaletta, mutta vuotuinen poistuma eläkkeelle jäämisen tms. seurauksena on alle 50 maisteria. Mihin siis sijoittaa ylijäävät 115 biotieteilijää?

Alunperin kuviteltiin, että bioalan työpaikkoja syntyisi kuin sieniä sateella, onhan Suomessa huipputason lääketieteellistä ja bioteknologista osaamista. Vaan kuinka kävikään?  Koska maailmanluokan  myyntimenestyksiä ei syntynytkään jo muutaman vuoden sisällä, sekä riskisijoittajien että julkisen puolen rahoittajien kiinnostus lopahti, ja monet hyvin alkaneetkin projektit ja yritykset joko lopetettiin tai myytiin ulkomaille. Mielenkiintoista on, että näiden projektien tulokset alkavat viimeinkin realisoitua, ja niiden tämänhetkisillä haltijoilla on syytä onnitella itseään viisaasta omistuksesta.

Suuri osa ylijääneistä maistereista jää muiden työpaikkojen puuttuessa  yliopiston tutkijakouluihin tekemään väitöskirjaa lähes minimipalkalla. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan tuo helpotusta työllisyystilanteeseen, vaan muuttaa ongelman muotoa ja nyt kysytäänkin jo:  Mikä on tohtorin arvo? Mihin sijoittuu vastaväitellyt nuori tutkija, onko hänelle käyttöä sen enempää kuin maisterillekaan?

Yliopistojen kapasiteetti työllistää on rajallinen, ja heikkenee entisestään, sillä valtion tutkimus ja kehittämisrahoitusta on entisestään pienennetty vuoden 2013 budjetissa. Eli samaan aikaan kun valtio peräänkuuluttaa uusia innovaatioita, jotka toisivat sijoituksia ja uutta liiketoimintaa Suomeen, se rahoitusta vähentämällä heikentää tutkimuksen ja tuotekehityksen toimintamahdollisuuksia.

Yritykset ja muut tutkimuslaitoksetkaan eivät näinä aikoina pysty työllistämään ylimääräisiä biotieteilijöitä. Esimerkiksi Orionilla on käynnissä 80 henkilön yt-neuvottelut, VTT:ssä henkilöstöä halutaan vähentää noin 200:lla ja lääkevalmistaja Santen vähentää Tampereelta jopa 220 paikkaa.  Mikä neuvoksi?

Luonnontieteen Akateemisten Liitto (LAL) on käynnistänyt Osuma-hankkeen, jonka tavoitteena on vähentää luonnontieteilijöiden koulutusmääriä niin, että valmistuvien määrä vastaisi työmarkkinoiden tarvetta.  Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan kemian alan aloituspaikkoja pitää vähentää noin 15 % ja biotieteiden paikkoja 20 %, liiton mukaan vähennyksiä tarvittaisiin vielä enemmän. Valitettavasti korkeakoulut pitävät tiukasti kiinni koulutuspaikoistaan, koska ne saavat rahaa valmistuneiden määrän mukaan.

Ei liene järkevää kouluttaa kaikenlaisia maistereita kaikkialla. Siksi alueelliset selvitykset kunkin korkeakoulun koulutusmääristä ja valmistuneiden sijoittumisesta ovat välttämättömiä, vaikka ne johtaisivatkin kipeisiin koulutuspaikkojen leikkauksiin.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Työttömien yrittäjäksi ryhtymistä tuettava!

Lähetetty Aamulehteen 1.3.2013

Kiitokset Harri Jaskarille tärkeästä kirjoituksesta, joka koski yrityksen aloittamiseen liittyviä ongelmia (AL 1.3.). Tähän liittyen nostan esille lisävaihtoehdon, jolla yritystoimintaa voitaisiin aktivoida:  työttömien yrittäjyyden tukeminen.

Suuri osa työttömistä on alansa ammattilaisia, joilla on vuosien kokemus omalta alaltaan ja osaamista jatkaa työtä vaikka oman yrityksen puitteissa. Heille on työvuosien ansiosta kerääntynyt myös kohtuullinen ansiosidonnainen työttömyysturva. Mikäli työtön onnistuu samaan lyhyitä työkeikkoja tai osa-aikatyötä, hän ei kokonaan menetä ansiosidonnaista työttömyyskorvaustaan vaan hänelle maksetaan ns. sovellettua päivärahaa,  jonka suuruus riippuu saadusta palkasta, ja jonka maksatus loppuu vasta silloin kun tulot tai työn kesto ylittävät määrätyn rajan. Näin työttömille annetaan mahdollisuus pitää yllä ammattitaitoaan ja suhteita työnantajiin,  ja he pysyvät työelämässä mukana edes osittain.

Jos työtön ammattilainen sen sijaan päättää perustaa oman yrityksen, hänen ansiosidonnainen päivärahansa loppuu välittömästi hänen ryhtyessään päätoimiseksi yrittäjäksi, vaikka asiakkaista ja yrityksen tuloista ei olisi vielä tietoakaan.  Tällainen säännöllisen työttömyyskorvauksen vaihtaminen nollatuloihin ei houkuttele ketään, ja ihmetyttää miten eri lailla toimivia työttömiä voidaan kohdella niin eriarvoisesti. Eikö yrittäjäksi ryhtyvälle työttömälle työntekijälle voitaisi edelleen maksaa sovitellun päivärahan suuruista korvausta, joka pienenisi sitä mukaa kuin yritystoiminta lähtee käyntiin ja yrittäjä alkaa saada siitä elantoaan? Saadun yritystulon määrää voitaisiin kontrolloida samoin periaattein kuin saadun palkkatulonkin määrää.

Tämä muutos uusien yrittäjien ansiosidonnaiseen turvaan vaatii todennäköisesti lakimuutoksia ja paljon käytännön järjestelyjä, mutta se lisäisi työelämän monimuotoisuutta, vähentäisi työttömyyttä ja maksettavien työttömyyskorvausten määrää, pitäisi osaajat työelämässä, estäisi harmaata taloutta, toisi lisää verotuloja valtiolle ja lisäisi yrittäjyyttä Suomessa.

torstai 27. joulukuuta 2012

Vanhempien työntekijöiden palkanalennus

Julkaistu Aamulehdessä 18.12.2012


Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen haluaa alentaa eläkeikää lähestyvien työntekijöiden palkkaa sillä verukkeella, että näiden työteho on eläkepäiviä odotellessa heikentynyt ja päivät kuluvat työpaikalla lorvimiseen. Varttuneista työntekijöistä tulee "rasite"  ja he ovat "epäkiinnostavia" työnantajan vinkkelistä katsoen; nuoret ahkeroivat uransa ja ammattitaitonsa vuoksi enemmän.

On todella häkellyttävää, että korkeassa asemassa oleva valtion virkamies päästää tällaisia lausuntoja suustaan kun samaan aikaan korostetaan sitä, miten työssäoloaikaa tulee pidentää ja eläkeikää nostaa.  Vartiaisen ihanneyhteiskunnassa on ilmeisesti tarkoitus tehdä töitä entistä pidempään, mutta huonommalla palkalla. Alentuneen palkan johdosta myöskään eläkettä ei tarvitse maksaa niin paljon.

Palkan alennus ei tee vanhemmista työntekijöistä mitenkään kiinnostavampia, päinvastoin se leimaa heidät entistä enemmän B-luokan kansalaisiksi tässä nuoruutta, kauneutta ja pyrkyrimäisyyttä ihannoivassa yhteiskunnassa.  On todella valitettavaa, että valtion taholla ei arvosteta niitä ominaisuuksia, jotka ovat varttuneissa työntekijöissä piilevä voimavara: kokemusta, verkostoja, hiljaista tietoa ja juuri sitä ammattitaitoa, jonka puuttuessa nuorten on ehkä pakkokin ahkeroida enemmän.  Vanhemmilla työntekijöillä on myös enemmän aikaa - heillä ei ole kiire hakea lasta päivähoidosta, eivätkä he joudu jäämään pois töistä lapsen sairastelun, vanhempainvapaan, talonrakennusprojektin, kertausharjoitusten, kilpaurheiluvammojen  tms. vuoksi.

Lisäksi ihmetyttää Vartiaisen näkemys siitä, että eläkepäivien odottelu käytettäisiin lorvimiseen. Kokemukseni mukaan juuri vanhemmat työntekijät ovat vastuuntuntoisia ja he tekevät vaaditut työt varmasti ja tehokkaasti loppuun asti. Mikäli Vartiaisen esittämää tehottomuutta esiintyy, kyse on paikallisesta ongelmasta eli työnjohdon kykenemättömyydestä motivoida vanhempia työntekijöitä,  hyödyntää heidän osaamistaan oikealla tavalla sekä työnantajan haluttomuudesta antaa ammattitaitoa lisäävää koulutusta tälle työntekijäryhmälle. Silloin virheet täytyy korjata paikallisesti; johdon epäonnistumisten maksattaminen työntekijöillä ei kuitenkaan koskaan saa olla keino vähentää yrityksen kustannuksia.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kunnallisvaalit on nyt tältä erää käyty.

Sain yhteensä 71 ääntä, johon ensikertalaisena ehdokkaana olen varsin tyytyväinen. Suuret kiitokset kaikille vaaliapulaisille ja äänestäjille!!!

 

Työ maailman parantamiseksi jatkuu mm. Tampereen kaupungin tarkastuslautakunnassa, Vehmaisten omakotiyhdistyksen ja Tampereen Seudun Vihreiden Naisten hallituksessa.

 

- Marja Tähtinen -

 

tiistai 2. lokakuuta 2012

TÄRKEITÄ ASIOITA TULEVALLA VALTUUSTOKAUDELLA


TYÖLLISYYS JA KAUPUNGIN TALOUS


Tampereen työllisyyden parantaminen on yksi ensi valtuustokauden tärkeimpiä tehtäviä. Tampereen  työttömyysaste heinäkuussa oli Pirkanmaan korkein (noin 14 %), ja tiukasta taloudellisesta tilanteesta johtuen yritykset edelleen irtisanovat tai lomauttavat työntekijöitään. Olen itse muutamaan otteeseen joutunut työttömäksi, ja siksi koen tämän asian erittäin tärkeäksi. Nykypäivänä työttömyys ei enää kosketa jotakin marginaaliryhmää vaan nuoria, vanhoja, kokeneita, aloittelijoita, akateemisia sekä duunareita yhtä lailla. Siksi on pyrittävä synnyttämään erilaisia työpaikkoja erilaisiin tarpeisiin. Myös jatkuvat pätkätyöt ja määräaikaiset projektit ovat edelleen valitettavan yleisiä.

Kaupungin on parannettava alueen yritysten tilannetta ja houkuteltava Tampereelle sekä uusia yrittäjiä että rahoittajia, sillä ilman työtätekevien kuntalaisten ja yritysten verotuloja hyvinvointikaupunkia ei voida ylläpitää saatikka kehittää.

Mitä tälle voidaan tehdä? Kaupunki voi tarjota uusille yrittäjille edullisia toimitiloja yrityksen alkutaipaleelle ja kaupungin täytyy hyödyntää oman alueen yrityksiä omissa hankinnoissaan ja palvelujen ostossa. Lisäksi kaupungin on huolehdittava myös omista työntekijöistään, ei aloittaa menoleikkauksia aina henkilöstöstä, ja sen on oltava tiiviissä yhteistyössä alueen korkeakoulujen, yrittäjien ja elinkeinoelämän kanssa uusien innovatiivisten ratkaisujen löytämiseksi.

Tampereen kaupungin tulos on ollut negatiivinen koko viimeisen valtuustokauden ajan lukuunottamatta vuotta 2010, jolloin sekä tuloveroa että kiinteistöveroa korotettiin. Myös kaupungin velka on tänä aikana kaksinkertaistunut ollen nyt noin 1800 € / asukas. Tällaisessa tiukassa taloudellisessa tilanteessa ei mielestäni ole järkevää ottaa lisää velkaa, vaan kaupungin täytyy säästää laittamalla suuret investoinnit odottamaan parempia aikoja. Näihin varatut rahat on käytettävä yritystoiminnan elvyttämiseen, palvelujen tason säilyttämiseen ja eri kaupunginosien kehittämiseen tähtääviin pienempiin rakennushankkeisiin, joita hoitavat paikalliset pk-yritykset, ei suuret pörssiyhtiöt. Veroja voidaan korottaa hyvien palvelujen turvaamiseksi, mutta ei byrokratian pönkittämiseksi.

Katso puhe aiheesta Kiva kunta 22.9.2012 Keskustorilla


KOULUVERKKO JA MUU KOULUTUS


Tampereen kouluverkkouudistus tehtiin muutama vuosi sitten. Uudistus perustui vuoden 2008 väestöennusteisiin, mutta kevään 2012 väestöennusteen mukaan vuonna 2025 koululaisia on useita tuhansia enemmän kuin arveltiin. Nyt on seurattava tarkkaan miten tämä uudistus palvelee kuntalaisia, pystytäänkö kaikille koululaisille todella tarjoamaan sopiva oppilaspaikka, tuoko koulujen koon kasvattaminen  parempaa oppilashuoltoa sekä luvattua monipuolisuutta kurssitarjontaan, tukevatko tehdyt joukkoliikenneratkaisut muuttuneita koulupolkuja, pystytäänkö erityisopetusta järjestämään aiempaa paremmin, onko oppilaiden turvallisuus sekä koulutiellä että isoissa kouluissa taattu, saadaanko koulu-uudistuksella lisättyä kaavailtua seutuyhteistyötä jne? Mikäli nyt toteutettavat toimenpiteet vievät tamperelaisten lasten kouluasioita huonompaan suuntaan,  kouluverkkouudistus on pikaisesti korjattava jo seuraavalla valtuustokaudella.

Toisen asteen koulutusta samoin kuin korkeakouluopetusta on kehitettävä siten, että koulutusta suunnataan aloille, joissa Tampereelta löytyy työtä. Ei ole järkevää houkutella nuoria Tampereelle opiskelemaan ja laittaa heidät sen jälkeen kortistoon. Ei ole myöskään järkevää lakkauttaa koulutusta aloilta, joista valmistuvat sijoittuvat hyvin paikalliseen työelämään.

TERVEYDENHUOLTO JA MUUT KUNNAN PALVELUT 

 

Tamperelaisten palveluja hoidetaan monituottajamallilla, ja hyvä niin. Yksityisiltä ostettavat palvelut voivat tuoda vaihtoehdon mikäli kunta itse ei pysty jotakin palvelua tuottamaan, tässä toiminassa palvelusetelit ovat hyvä väline.


Huolestuttavaa on kuitenkin se, että noin puolet kunnista ja kuntayhtymistä on suunnitellut joidenkin yksityisiltä ostettujen palveluiden palauttamista takaisin kunnalle, ja neljäsosa on tehnyt jo niin, myös Tampere (AL 24.9.2012). Tällaiset uutiset korostavat julkisten palveluiden tärkeyttä: yritykset toimivat markkinavoimien ehdoilla, ja erilaiset strategiamuutokset, omistajanvaihdokset, keinottelu ja taloudelliset ongelmat saattavat johtaa tilanteeseen, jossa palvelun osto tietyistä yrityksistä ei ole enää tarkoituksenmukaista. Kunnalla täytyy olla valmius hoitaa asiat itse joutumatta markkinavoimien riepoteltavaksi. Kuntien täytyy myös olla valmiita tekemään yhteistyötä muiden kuntien kanssa.

Vihreässä kunnassa oma palvelutuotanto on turvattu ja sitä täydennetään tarvittaessa yksityisen ja kolmannen sektorin palveluilla. Näiden hankkimisessa olennaista tulee olla paitsi hinta myös palvelun laatu, saatavuus ja se, miten hyvin se täyttää asiakkaiden tarpeet. Lisäksi ulkoistamisessa pitää pyrkiä luomaan pitkäaikaisia kumppanuuksia mieluiten paikallisten yritysten kanssa, jotka työllistävät oman kunnan asukkaita ja maksavat veronsa sinne. Palveluntarjoajien täytyy puolestaan sitoutua asiakkaiden kuuntelemiseen ja toimintatapojen kehittämiseen asiakastoiveiden pohjalta.

Palveluissa on tärkeää varata resursseja ennaltaehkäisevään toimintaan: perheneuvontaan ja kotipalveluun, mielenteveyspalveluihin,  koulukuraattoreihin ja terveydenhoitajiin, ikäkausittaisiin terveystarkastuksiin, vanhusten asiointi-, kodinhoito- ja talkkariapuun, liikuntapalveluihin ym. Satsaamalla ennaltaehkäisyyn ja puuttumalla ongelmiin jo varhaisvaiheessa vähennetään niiden tuomia haittoja sekä kustannuksia. Lisäksi turhaa paperisotaa eri instanssien välillä on pyrittävä vähentämään, ja tiedottamista eri palveluista lisäämään.
 

KUNTAUUDISTUS


Päätökset  pitää tehdä ihmistä lähellä ja ihmisten pitää kuulua johonkin tiettyyn ryhmään, ei massaan. Siksi en kannata pakolla tehtyjä kuntaliitoksia tai jättikuntia. On hienoa, mikäli ympäröivät kunnat haluavat vapaaehtoisesti liittyä Tampereeseen, mutta mikäli eivät halua, seudullista yhteistyötä terveydenhuollon, sosiaalitoimen, julkisen liikenteen ja kulttuuritoimen alalla pitää voimakkaasti kehittää.

VEHMAINEN, HOLVASTI, LEINOLA, LINNAINMAA


Asun Holvastin ja Vehmaisten rajamailla, joten tämän alueen asiat ovat minua lähellä. Vehmaisiin suunnitellaan Kaukajärven rannalle, Kaukaniemen kartanopuiston maille täydennysrakentamista, jota vastustan. Alue on luonnonsuojelullisesti ja kulttuurihistoriallisesti tärkeä, ja se on mainittu kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa. Kaukaniemen luonnonvarainen kasvilajisto käsittää 262 lajia sekä viljelyjäänteitä ja -karkulaisia 106 lajia. Lisäksi Kaukaniemen alue on tärkeä koillisen Tampereen asukkaille, siellä ulkoillaan, pestään matot, hoidetaan viljelypalstaa, uidaan ja sukelletaan, ja sinne tekevät koululaiset luonto- sekä hiihtoretkiään. 

Kaukaniemen rakentaminen täyteen pientaloja ei parantaisi alueen edellytyksiä - se pikemminkin lisäisi liikennettä jo ennestään tukkoisella ja kapealla Kangasalantiellä, kuormittaisi lähistön kouluja ja päiväkoteja ja veisi koko kaupungilta tärkeän virkistys-, luonto- ja kulttuurikohteen. Siksi alueelle ei tule kaavoittaa kovan rahan pientaloja, vaan se tulee kunnostaa historialliseksi virkistysalueeksi. Kaupungin täydennysrakentamisessa on ensisijaisesti hyödynnettävä pusikot, pellot ja vanhat teollisuusalueet, jätetään rannat kuntalaisten iloksi.

Koilliskeskuksen kirjasto ja liikuntatilat ovat olleet suunnitelmissa jo pitkään, samoin uimahalli.  Haluan tuoda näitä kohteita aktiivisesti esille, jotta niiden rakentaminen voisi viimeinkin alkaa. Myös koululaisten kulkeminen Kaukajärven yläasteelle on tehtävä helpommaksi ja julkista liikennettä Koilliskeskuksen palveluihin on lisättävä.

KULTTUURIKAUPUNKI


Tampere on tunnettu monipuolisesta kulttuuritarjonnastan ja erilaisista festivaaleista. On Tampereen Teatterikesä, Kukkaisviikot, Tampere Jazz Happening, Tampereen Sävel, Sauna Open Air Festival, Tampereen Ooppera, Tampere Film Festival...ym. Kaupungin täytyy jatkossakin vaalia tätä kulttuurikaupunki-imagoaan antamalla erilaisille tahoille mahdollisuudet ja sopivat puitteet järjestää näitä tapahtumia.  Lisäksi kaupungin tulee edesauttaa kuntalaisten kulttuuriharrastuksia tarjoamalla sopivia tiloja (esimerkiksi kouluja) erilaisten luovan toiminnan ryhmien, kuorojen, orkesterien, kädentaitajien ja urheilijoiden ynnä muiden harrastuspaikoiksi.