torstai 27. joulukuuta 2012

Vanhempien työntekijöiden palkanalennus

Julkaistu Aamulehdessä 18.12.2012


Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen haluaa alentaa eläkeikää lähestyvien työntekijöiden palkkaa sillä verukkeella, että näiden työteho on eläkepäiviä odotellessa heikentynyt ja päivät kuluvat työpaikalla lorvimiseen. Varttuneista työntekijöistä tulee "rasite"  ja he ovat "epäkiinnostavia" työnantajan vinkkelistä katsoen; nuoret ahkeroivat uransa ja ammattitaitonsa vuoksi enemmän.

On todella häkellyttävää, että korkeassa asemassa oleva valtion virkamies päästää tällaisia lausuntoja suustaan kun samaan aikaan korostetaan sitä, miten työssäoloaikaa tulee pidentää ja eläkeikää nostaa.  Vartiaisen ihanneyhteiskunnassa on ilmeisesti tarkoitus tehdä töitä entistä pidempään, mutta huonommalla palkalla. Alentuneen palkan johdosta myöskään eläkettä ei tarvitse maksaa niin paljon.

Palkan alennus ei tee vanhemmista työntekijöistä mitenkään kiinnostavampia, päinvastoin se leimaa heidät entistä enemmän B-luokan kansalaisiksi tässä nuoruutta, kauneutta ja pyrkyrimäisyyttä ihannoivassa yhteiskunnassa.  On todella valitettavaa, että valtion taholla ei arvosteta niitä ominaisuuksia, jotka ovat varttuneissa työntekijöissä piilevä voimavara: kokemusta, verkostoja, hiljaista tietoa ja juuri sitä ammattitaitoa, jonka puuttuessa nuorten on ehkä pakkokin ahkeroida enemmän.  Vanhemmilla työntekijöillä on myös enemmän aikaa - heillä ei ole kiire hakea lasta päivähoidosta, eivätkä he joudu jäämään pois töistä lapsen sairastelun, vanhempainvapaan, talonrakennusprojektin, kertausharjoitusten, kilpaurheiluvammojen  tms. vuoksi.

Lisäksi ihmetyttää Vartiaisen näkemys siitä, että eläkepäivien odottelu käytettäisiin lorvimiseen. Kokemukseni mukaan juuri vanhemmat työntekijät ovat vastuuntuntoisia ja he tekevät vaaditut työt varmasti ja tehokkaasti loppuun asti. Mikäli Vartiaisen esittämää tehottomuutta esiintyy, kyse on paikallisesta ongelmasta eli työnjohdon kykenemättömyydestä motivoida vanhempia työntekijöitä,  hyödyntää heidän osaamistaan oikealla tavalla sekä työnantajan haluttomuudesta antaa ammattitaitoa lisäävää koulutusta tälle työntekijäryhmälle. Silloin virheet täytyy korjata paikallisesti; johdon epäonnistumisten maksattaminen työntekijöillä ei kuitenkaan koskaan saa olla keino vähentää yrityksen kustannuksia.